OAF Kirjallisuuden
Mentorointiohjelma
Kirjallisuuden mentorointiohjelmassa outsider-taiteilijat tutustuvat kirjallisuusalan osa-alueisiin ja toimijoihin. Ohjelma tukee yhdenvertaisuutta kirjallisuuden alalla, se toteutetaan OAF X WSOY
-yhteistyössä.
Ohjelman tavoitteena on nostaa esiin kirjallisuuden ulkopuolista kirjallisuutta ja tuoda yhteen kirjallisuuden alalla toimivia outsidereita ja insidereita. Mentorointiohjelma sisältää yksilöllistä ja
ryhmämuotoista mentorointia, työpajatyöskentelyä, vierailuja ja verkostoitumista alan toimijoiden kanssa. Osallistujat saavat palautetta omiin teksteihinsä ja oppivat tuntemaan kirjailijan työn eri puolia.
Ohjelmassa etsitään yhdessä myös uusia tapoja esittää kirjallisuutta. Esityksiä on järjestetty mm. OAF festivaalin järjestämällä OAF Runostagella, Radio Helsingissä, Espan lavalla, Kansallismuseossa ja Helsingin Kirjamessuilla.
Taiteellisina mentoreina toimivat Aleksis Salusjärvi ja Sanni Purhonen. Vuoden 2025 kirjailijat ovat Juuso Juntunen, Olli Huusko, Suvi Miettinen, Veikko Pohjalainen, Satu Kankaanpää, Nilas Lindell & Hanna Heino, Kaisa Leppikangas ja Elisa Poutanen.
OAF Kirjallisuuden
Mentorointi-
ohjelma
Kirjallisuuden mentorointiohjelmassa outsider-taiteilijat tutustuvat kirjallisuusalan osa-alueisiin ja toimijoihin. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä kustantaja WSOY:n kanssa. Kirjailijat saavat palautetta omiin teksteihinsä ja oppivat tuntemaan kustannuksen eri vaiheita. Mentorointiohjelma alkaa ennen festivaalia ja jatkuu myös sen jälkeen. Festivaalin aikana kirjailijat esittivät teoksiaan yleisölle.
Taiteellisina mentoreina toimivat Aleksis Salusjärvi ja Sanni Purhonen. Vuoden 2025 kirjailijat ovat Juuso Juntunen, Olli Huusko, Suvi Miettinen, Veikko Pohjalainen, Satu Kankaanpää, Nilas Lindell & Hanna Heino, Kaisa Leppikangas ja Elisa Poutanen.


























