Anne Kalliola

Anne Kalliola on valokuvaaja, videokuvaaja ja graafinen suunnittelija, joka on tutkinut aiemmin karjalaista identiteettiä mm. ylisukupolvista muistia käsittelevällä Katoamispiste-projektillaan. Festivaalilla nähdään Kalliolan uusi elokuvasarja, Karjalaine iäni, joka tutkii nuorten karjalaisten ajatuksia, millaista on olla karjalainen tämän päivän Suomessa. Kokonaisuus koostuu viidestä lyhytelokuvasta, viidestä karjalaisen identiteetin löytämisen vaiheesta: kotiinpaluu (kotihmyöštymini), etsiminen (ečindä), kipu (kibu), yhteisö (yhtehistö) ja ylpeys (ylbevys).

Alkuperäinen idea elokuvalle syntyi paskanjauhannan lomassa ja teekupin äärellä Karjalaiset Nuoret Šuomessa -järjestön jäsenien halusta luoda jotain nuorilta nuorille. Maura Häkki, Milla Tynnyrinen ja Sivi Ihalainen suunnittelivat ja toimittivat karjalaisilta nuorilta kerätyt tekstit viideksi tarinaksi. Lyhytelokuvissa puhuu ja näyttelee karjalaisia nuoria ja ne on tehty kaikinpuolin karjalaisilta karjalaisille. Häkki tekee myös karjalaisuuteen liittyvää aktivismia Tiktokissa. Tynnyrinen on töissä karjalan kielen elvytyshankkeessa ja kielen opettajana kansalaisopistolla. Ihalainen haaveilee kirjoittavansa kirjan karjalan kielellä.

Kuraattorien kommentit: ”Anne Kalliolan Karjalaine iäni on rohkea lyhytelokuvien sarja tärkeästä aiheesta, jota käsitellään aivan liian vähän. Elokuvat nostavat esiin suuria, kipeitäkin kysymyksiä suomalaisuudesta ja karjalaisuudesta sekä vähemmistökielien asemasta. Elokuvia katsellessa tulee tunteellinen olo, kun kuuntelee karjalan kieltä ja kuulee nuorten tuntemuksia näistä asioista, joista ei ole paljoa puhuttu. Tällaista materiaalia pitäisi ehdottomasti nähdä lisää!”

Kalliolan Karjalaine iäni -elokuvasarja esitetään OAF Avajaisissa Kansallismuseossa 17.8. klo 19-22 sekä OAF Elokuvanäytöksessä Kino Reginassa 19.8. klo 11-13.

Lue lisää: OAF Avajaiset, OAF Elokuvanäytös