Tanssiryhmä Ihanat

Tanssiryhmä Ihanat on helsinkiläinen tanssiryhmä, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2014 alkaen. Ryhmän työskentelylle on ominaista se, että jokainen tanssija saa tulla näkyväksi omista vahvuuksistaan käsin ja ryhmän toimintaa sovitetaan jokaisen erityistarpeisiin sopivaksi. Ryhmää ohjaa tanssi- ja esitystaiteilija Riina Hannuksela ja tanssija Elisa Lejeune.

Festivaaleille Tanssiryhmä Ihanat tuo Z-sukupolvi – Muotokuvia -nimisen sooloteosten sarjan. Sooloteosten sarja on jatkumoa tanssiryhmä Ihanien pitkälle taiteelliselle prosessille, joka sai alkunsa vuosina 2019–2021 työstetyistä demoista, joissa tanssivat Ihanien silloin 18–19-vuotiaat tanssijat Sofia Johansson, Vappu Virkkula ja Minttu Heinonen.

Vuosien 2022–2023 aikana näiden demojen pohjalta käsikirjoitettiin kolme tanssilyhytelokuvaa (GEN Z-trilogia) yhteistyössä tanssitaiteilija-elokuvantekijä Kati Kallion kanssa. Festivaalilla esitettävissä sooloteoksissa elokuvien hahmot heräävät henkiin näyttämöllä. 

Ihanat-tanssiryhmän toimintaperiaatteena on löytää sellaisia työskentelykäytäntöjä, joiden avulla kukin tanssija voi tanssia ja esiintyä turvallisesti ja omia rajojaan kunnioittaen. Ihanissa tanssijat vaikuttavat niin koreografiaan, teoksen maailman luomiseen kuin kokonaisdramaturgiaan. Tanssiryhmä Ihanat valittiin vuonna 2022 Kulttuurirahaston kärkihankkeeksi. 

Kuraattorien kommentit: ”Tanssiryhmä Ihanissa on todella taitavia tanssijoita, joiden liikkeessä nykytanssin syvä ydin tulee esiin. On tärkeää nähdä, että nykytanssijat voivat olla muutakin kuin tietyn tanssikouluputken läpi tulevia tekijöitä. Ihanat näyttää esimerkkiä siinä miten moninaista tanssijan liike voi olla, ja miten tanssia voi tehdä tanssijan kehoa ja rajoja kuunnellen. Ihanien mentaliteetti säteilee tanssin kentälle laajemminkin ja muistuttaa, että tällainenkin vaikutus outsider-taiteella voi olla ja on!”

Tanssiryhmä Ihanat: Z-sukupolvi – Muotokuvia Keskustakirjasto Oodin saarikoskimatolla sunnuntaina 27.8. klo 15. Lisäksi Kati Kallion ja Tanssiryhmä Ihanien GEN Z -elokuvat ovat nähtävillä OAF Avajaisissa Kansallismuseossa 17.8. klo 19-22 sekä OAF Elokuvanäytöksessä Kino Reginassa 19.8. klo 13-15. 

Lue lisää: OAF Esittävä Taide, OAF AvajaisetOAF Elokuvanäytös