Mirrored Fatality1200x630

OAF Residenssitaiteilijat 2023 saapuvat Atlantin toiselta puolen

Outsider Art Festivalilla on suuri ilo tarjota ulkomailta tuleville taiteilijoille mahdollisuus työskennellä residenssissä Suomessa. Residenssiohjelmaan haetaan vuotuisesti OAF Open Callin yhteydessä, ja taiteilijoiden residenssissä valmistamat teokset esitetään festivaalilla. Vuonna 2023 vieraana on jälleen kaksi taiteilijaa, jotka tällä kertaa saapuvat Yhdysvalloista. Kyseessä on filippiiniläisamerikkalainen Mirrored Fatality. Mirrored Fatalityn muodostaa Samar ja Mango, jotka ovat xenotransbinäärisiä maanviljelijöitä.

Kokeellinen ja queer taiteilijaryhmittymä Mirrored Fatality on osittain pampangankielinen musiikkia, performanssia ja muita taiteita yhdistelevä duo. Teoksissaan Mirrored Fatality yhdistelee useita eri taidesuuntauksia, kuten noisea, punkkia, spoken wordia, filmi- ja valokuvaa, eri kuvataiteen tekniikoita sekä kierrätettyjä kankaita. Taiteellaan he ottavat kantaa ajankohtaisiin ihmisoikeuskysymyksiin, kuten alkuperäiskansojen maaoikeuksiin ja anti-imperialismiin, Prison Abolition -liikkeeseen, sekä yhteisöllisyyden tarpeeseen.

Mirrored Fatality esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2019 Koreatownissa. Tämän jälkeen he ovat toimineet aktiivisesti kiertäen mm. Kaliforniassa, Euroopassa, Isossa-Britanniassa sekä Thaimaassa, ja järjestämällä DIY QTBIPOC taide-iltoja kerätäkseen varoja työlleen niin taiteen, yhteisöllisyyden, ihmisoikeuksien tukemisen kuin trauman käsittelynkin (healing) parissa. Tämän lisäksi he ovat yhdistäneet taiteellisen toimintansa akateemiseen maailmaan, julkaisten artikkeleita sekä pitäen luentoja useissa eri yliopistoissa.

OAF:lle Mirrored Fatality tuo rituaalinomaisen, teatraalisen performanssi-installaationsa ECOCIDE 3URTH.

“Lisäksi toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan rentoon taiteilijatapaamiseen Pertin Valinnan tiloissa!”, iloitsevat taiteilijat. Taiteilijatapaamisessa luvassa yhteisölliset nyyttikestit sekä syväluotaavaa keskustelua residenssitaiteilijoiden työstä, praktiikasta ja vaikutteista. 

Kiinnostuitko taiteilijatapaamisesta? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen annamari(a)pertinvalinta.fi saadaksesi tapahtuman tarkemmat tiedot suoraa sähköpostiin ajankohdan tarkentuessa!

Lisää Mirrored Fatalitystä täällä.

Lisää OAF Residenssiohjelmasta täällä.

Mirrorred Fatality Semifinalissa 24.8.

Mirrored Fatality: “VALE” virallinen video!