OAF Akatemian toisena taiteilijana aloittanut itseoppinut kuvataiteilija Myrtillius Kauria on kesällä työstänyt uusia teoksia Pertin Valinnassa. Helsinki Design Week (HDW) on tilannut Kaurialta Moderni orjuus -nimisen teoskokonaisuuden, joka on esillä Pertin Valinnan galleriassa 8.-30.9.2023. Kaurian töitä on esillä myös festivaalien aikaan 17.8.-27.8. HAM:ssa, Pertin Valinnan Galleriassa sekä OAF:n nettisivuilla virtuaaligalleriassa.
Kaurialla on työn alla kaksi lähes valmista uutta ryijyä. Toisen nimi on ”Kah, lipitä persettäni! sanoi esihenkilö kun puuttuvia palkkoja kyseltiin” ja toisen ”Päättäjäkananmunan muotokuva”.
“Tässä isossa Lipitä persettäni -ryijyssä kuva-aiheena on mun kokemus siitä, mikä on ollut esihenkilöiden eli palkanmaksajien reaktio kun on kysellyt puuttuvia palkkoja. Tässä on tää työtekijähahmo, jolla on pitkä kieli, ja sit se lipoo tän pomon, tällasen keltaisen tyypin takapuolta, joka kippurassa pyllistää sille. Ryijyn reunassa on vielä kolmas tyyppi, vähän niin kuin todistajahahmo”, Kauria kuvailee.
Päättäjäkananmuna taas on palaava hahmo, jonka ensiesiintyminen oli Kaurian ryijyssä “Kaheli päättäjäkananmuna huutaa karhulle että on parempi vaikka tehdä epäeettistä työtä kuin olla ilman työtä”.
“Päättäjäkananmunalla on semmoiset pienet kumiset kädet ja sitten heiluvat googly eyes -silmät. Se on jotenki veikeä tyyppi vaikka se onkin tuollainen vihamielinen riistäjäpomo.”
OAF Akatemian työskentelyjaksolla Kaurialla on kaksi mentoria: Helsinki Design Weekin ohjelmajohtaja Anni Korkman sekä peligraafikko ja animaattori Konsta Polkutie.
“Annin kanssa tarkoitus on viedä mun taiteellista tekemistä eettisempään suuntaan. Taidemaailmassa on paljon riistäviä elementtejä niin kuin työelämässä muutenkin. Että miten voisi työskennellä ja samalla säilyttää sellaisen kunnioituksen omaa tekemistä kohtaan, ettei aina tulisi poljetuksi.”
“Konstan kanssa ollaan aloitettu oppitunnit ja ollaan lähdetty liikkeelle stop-motion animaation perusteista muovailuvaha-hahmoilla. Sitä olen ihan vähän tehnyt aiemminkin, mutta ilman minkäänlaisia päteviä ohjelmia. Konsta on mulle ennen kaikkea tekninen mentori, joka auttaa mua toteuttamaan mun taiteellisia ideoita.”
OAF Akatemiassa työskentely on tuonut Kaurialle mahdollisuuksia panostaa taiteen tekemisen välineisiin ja materiaaleihin.
“Apurahan turvin ostin uuden läppärin ja oikean animaatioiden tekoon tarkoitetun ohjelman, joiden ansiosta animaatiotyö on päässyt käynnistymään. Mun aiempi kone ei pystynyt pyörittämään niitä ohjelmia, joita olisin halunnut käyttää. Ostin myös paljon ihan ryijyjen tekemiseen tarkoitettuja lankoja, siinä missä aiemmin olen käyttänyt vähän kaikenlaisia, esim. lahjoituksina saatuja tai kirppareilta löytyneitä lankoja.”
Kauria järjestää HAM:ssa lauantaina 26.8. klo 12-15 kaikille avoimen ryijytyöpajan otsikolla Moderni orjuus. Ryijytyöpajassa osallistujat pääsevät solmimaan oman orjuutensa kuvan – mitä ikinä se kellekin tarkoittaa.
“Ihan miniryijyillä lähdetään liikkeelle ja siinä muutamassa tunnissa voi hyvinkin saada sen solmittua valmiiksi! Mä suosittelen työpajaa kaikille jotka on halunnu ikinä kokeilla ryijyillä solmimista. Työpaja on ennen kaikkea sellaisille henkilöille jotka kokee elävänsä modernissa orjuudessa ja haluu hidastaa sitä orjuudessa viuhtomista pysähtymällä solmimaan ryijyjä.”
Lue lisää: OAF työpajat, Moderni orjuus -näyttely (HDW), OAF Akatemia, Myrtillius Kaurian esittely, OAF Visuaalisen taiteen näyttelyt, Myrtillius Kaurian ja Anni Korkmanin haastattelu Radio Helsingissä Pertin Valinnat -ohjelmassa