Maarit Hedman

Maarit Hedman

Maarit Hedman (s.1967) on espoolainen, näkövammainen kuvataiteilija ja taidepedagogi. Hän on valmistunut vuonna 1994 Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi. Sokeutumisensa jälkeen vuodesta 1998 Maarit Hedman on maalannut teoksensa pääosin sormillaan. Hänen työskentelyssään keskeisellä sijalla ovat kosketus, sisäiset mielikuvat sekä moniaistisuus. Maalaaminen on Hedmanille aina ollut luonnollisin tapa ilmaista itseään. Hän kuvaa itse maalaustapahtumaa hyppynä tuntemattomaan. Se on siirtymä tilaan, jossa hän liikkuu vain sisäisen vaistonsa varassa. “Sokeuteni vuoksi voin nähdä valmistuvan teoksen ainoastaan sisäisin silmin ja siksi jokaisen maalauksen syntymä on itselleni ihmeen kaltainen.” Hedman haluaa rohkaista oman taiteellisen työskentelynsä kautta muita voittamaan ja ylittämään erilaisia esteitä luovuuden tieltä: “Taide antaa, kantaa ja korjaa.”

Maarit Hedman on sekä Taidemaalariliiton että Espoon Taiteilijakillan jäsen. Hän on pitänyt 19 yksityisnäyttelyä. Lisäksi Hedman on osallistunut lähes 50 ryhmänäyttelyyn niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen töitään on ollut esillä esimerkiksi Kiasman takaikkunassa, Vantaan taidemuseo Artsissa, Emil Cedercreutzin museossa ja Galleria Aarnissa.

OAF kuraattorien kommentit: “Maarit Hedmanin värikkäät maalaukset syntyvät mielenkiintoisen, hyvin fyysisen prosessin kautta. Näkövammasta huolimatta Maaritilla on erinomainen värien sekoitus ja tekniikka.”

Hedmanin teokset ovat esillä HAMin ryhmänäyttelyssä ja OAF Virtuaalisessa Galleriassa. Hedman osallistuu OAF X Sairaala Nova keskustelutilaisuuteen pe 19.8. klo 16-17 HAM Kulmassa. Lue lisää:

Ryhmänäyttely HAMissa

Virtuaalinen Galleria

OAF X Sairaala Nova / OAF X HAM Kulma