Jyrki Haapala

Jyrki Haapala

Jyrki Haapala on karjalankielisen elokuvatrilogian käsikirjoittaja ja ohjaaja. Tanssitaiteilijataustainen Haapala lähestyy elokuvallista kerrontaa erityisesti liikkeen ja rytmiikan kautta. Vahvatunnelmaiset kohtaukset nivoutuvat yhteen musiikin avulla ja sanallinen kerronta sidotaan ikäänkuin kellumaan visuaalisuuden ja musiikin yhteiskudelman päälle. 

Lindu on toinen osa trilogiaa, jonka teemana ovat siirtymät. Sarjan ensimmäinen osa Veneh kuvasi häiden viettoa ja tytön siirtymää morsiameksi. Lindu puolestaan on elokuva kuolemasta ja siihen liittyvästä karjalaisesta mytologiasta ja ritualismista. Elokuvassa katsojat matkaavat yhdessä päähenkilön kanssa seuraamaan hänen omia hautajaismenojaan, joissa hän saa oppaakseen sielulinnun.

Elokuvien keskeisenä teemana siirtymien ohella on naisten olennainen rooli siirtymärituaaleissa. Perinteisessä karjalaisessa kulttuurissa naisten tehtävänä oli ja on niin synnyttäminen, syntymisen avustaminen, avioliittoon siunaus kuin hautaaminenkin. Näihin siirtymäriitteihin kuuluu olennaisesti myös naisten äänelläitkun perinne eli niin kutsutut itkuvirret. Pääosan esittäjien lisäksi keskeisessä roolissa elokuvissa on luonto, joka lähes hypnooottisesti vie katsojat matkalle myyttiseen maisemaan. Elokuvatrilogiassa käytetty kieli on karjalan kieltä ja pääasiassa livvinkarjalan kielimuotoa.

Musiikilla on hyvin keskeinen rooli Haapalan elokuvissa. Kansanmuusikko-säveltäjä Saija Teirikankaan sävellysmenetelmä sopii hyvin tähän “keholliseen” metodiin, jolla Haapala työstää elokuvia. Lindu-elokuvassa Haapalan oikeana kätenä koko luomis- ja toteutusprosessissa on toiminut muusikko Robert Tobin. Kuvaajana toimii kuvataiteilija Tero Puha.

OAF kuraattorien kommentit: ”Haapalan elokuvat puhuttelevat mystisellä äänimaailmallaan ja väriskaalallaan. Toisaalta liikkuva kamera vetää katsojan osalliseksi tapahtumaan. Trilogia on elävä tapa tutustua perinteisiin.”

Karjalaiset elokuvat verkkosivu

Elokuvanäytösten tapahtumasivu

OAF X Karaoke karjalakse X Veneh-elokuva tapahtumasivu