Juhana Lehikoinen

Juhana Lehikoinen

Juhana Lehikoinen on monipuolinen taiteilija, joka työskentelee kädentaitoihin painottuvassa ryhmässä Helsingin kaupungin Töölön toimipisteessä. Lehikoisen rautalankatöitä on ollut mukana Rikhardinkadun kirjaston näyttelyssä (2015), Sofianlehdon päivätoiminnan aulassa ja Disability Day Art and Action -festivaalilla (2019). Lehikoinen on keskittynyt erityisesti paperimassa- ja rautalankatöihin: “Sain vision rautalankatöistä vuonna 2015, kun olin kesätöissä. Rautalankatöiden lisäksi olen tehnyt kanaverkosta ja paperimassasta eläinhahmoja.” Inspiraatiota Lehikoinen on saanut lapsena keräämistään hyönteisistä, joiden muotoja ja värejä hän tutkii. Töiden suunnittelussa hän käyttää myös valokuvia. Lehikoinen pyrkii saamaan töistään mahdollisimman aidon näköisiä. Hän kertoo tuntevansa olonsa hyväksi tehdessään taidetta. Lehikoinen haluaa työskennellä rauhassa, jolloin tilaa on myös omille ajatuksille. Hän ei halua tuoda itseään esille henkilönä. Taiteilija ajattelee, että työt puhuvat puolestaan. 

OAF kuraattorien kommentit: “Juhana Lehikoisen rautalangoista tehdyt Hyttynen, Skorpioni ja Heinäsirkka ovat aivan upeita. Metallilankojen kanssa käytetyt helmet ovat ihana lisäys taidokkaisiin töihin.”

OAF Ryhmänäyttely Pertin Valinnan Galleriassa tapahtumasivu