Markus Kristian Metsälä on hämeenlinnalainen sotapiirtäjä ja sota-aiheisten pienoismallien rakentaja. Hän on mielenterveyskuntoutuja, jolla on valokuvamuisti. Markus ei ole koskaan järjestänyt yhtään näyttelyä, vaikka syytä olisi ollut. Markus Metsälä piirtää virtuoottisella teknisellä taituruudella vahvatunnelmaisia ja ajankohtaisia taideteoksia. A1-kokoisia teoksia on noin 100 ja pienoismalleja 150. Parhaimmillaan yhteen piirustukseen kuluu 25 lyijykynää. Markuksen isä on sotakirjailija Tarmo Metsälä, jonka perintöä Markus jatkaa taiteilijana. Markus on kaivanut poteroa pikkulapsesta asti. ”Piirtäessäni ajattelen lopputulosta, kun shakissa kokenut pelaaja tietää vastustajan tulevat siirrot, mä näen valmiin kuvan.”
Kuraattorien kommentti: Markus Metsälän piirrokset tutkivat synkkää ja vaikeaa aihetta, sotaa. Sodan viralliset tarinat ovat typistettyjä kertomuksia sankareista ja vihollisista, mutta todellisuus on paljon monimutkaisempi ja kauheampi.
Visuaalisen taiteen ryhmänäyttelyn tapahtumasivut