Taiteilijat Nilas Lindell ja Hanna Heino ovat koulutukseltaan ammattitanssijoita ja työskentelevät parhaillaan sanataiteen parissa. He ovat työskennelleet yhdessä aiemmin Nunatak – kokemuksellinen installaatio -teoksen parissa (OAF ja Kulttuurikeskus Caisa 2024). Heino ja Lindell tekevät taidetta, jotta jollakulla toisella voisi olla vähemmän ulkopuolinen olo.
Lindellillä on vahva tausta sirkuksessa ja häntä kiinnostaa erityisesti se, miten taiteella voi saada kosketuksen johonkin syvempään kerrokseen, johon ei voi muuten tavoittaa. Heino tekee spoken wordia ja rappia yhdistävää musiikkia artistinimellä Oh Ah Nainen ja opiskelee viittomakieltä. Heinoa kiinnostaa ulkopuolisuuden historia henkilökohtaisella tasolla kuuron isoäitinsä kautta, ja hän haluaa tehdä näkyväksi hiljaisen kansan tarinaa.
Festivaalilla nähtävä “Paikka, jossa voi olla missä vaan” on näyttämöllistetty sanataideteos, joka perustuu Lindellin kirjoittamiin runoihin. Runot käsittelevät yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta ja pohjautuvat henkilökohtaisiin kokemuksiin. Teemat muotoutuvat lavalle liikkeen runoudeksi, ja heräävät eloon lausunnan ja ruumiillisten tulkintojen kautta. Tanssija Heinon runojen tulkinnassa osana kulkee suomalainen viittomakieli.
Kuraattorien kommentit: ”Lindellin ja Heinon yhteistyö tekee runoudesta liikettä ja tanssia. Yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta käsittelevistä sanoista kasvaa ajallis-tilallinen kokonaisuus, ja kieli ulottuu ilmaisuun kokonaisvaltaisesti.”